|
Gambian lapsella on oikeus hyvään tulevaisuuteen
Syksyllä 2007 käynnistyi Gambian Busumbalan kylässä suomalaisten vetämä päiväkerho. Hanke on MMK. Maailma, Me Kaikki ry:n projekti, jota Tampereen NNKY tukee kummikohteenaan. Tavoitteena on saada lapset pois kujilta.
 Kerhotoiminnassa on mukana 35 lasta, ja jonossa heitä on moninkertainen määrä. Lapset tulevat vähävaraisista perheistä, ja lähes kaikkien vanhemmat ovat luku- ja kirjoitustaidottomia. Kerhossa lapset ensimmäistä kertaa maalaavat ja piirtävät, käyttävät saksia, palapelejä ja leluja. Moni halii ensimmäistä kertaa pehmolelua, jonka hän löytää kerhon lelulaatikosta.
Syksyllä 2008 kuusi kerhossa ollutta lasta aloitti peruskoulun suomalaisten tukijoiden avulla. Koulunkäynti avaa heille mahdollisuuden rakentaa tulevaisuuttaan. Kerhossa on edelleen useita kouluikäisiä lapsia perheistä, joilla ei ole varaa maksaa vaadittavaa kouluasua ja oppimateriaalia.
Heimokieltä puhuvat lapset opettelevat kerhossa maan virallisen kielen, englannin, alkeita. Kerhotyön aikana olemme nähneet, miten valtava tiedonhalu ja oppimisen riemu lapsilla on. Siksi onkin riipaisevaa jättää niin monet lapset toiminnan ulkopuolelle liian pienten kerhotilojen takia.
Tavoitteenamme on saada kerhon käyttöön parempi ja toimivampi kerhotila. Tampereen NNKY ja MMK ovat yhdessä käynnistäneet varainkeräyksen tätä tarkoitusta varten. Uuden kerhotilan on tarkoitus toimia myös kerhoajan ulkopuolella tilana, jossa naiset voivat saada opetusta ja ohjausta luku-, kirjoitus- ja kädentaidoissa. Näin heille avautuu mahdollisuus omaan pienimuotoiseen tulonhankintaan.
Tule tukemaan työtämme. Auta meitä auttamaan. Kaikki lahjoittamasi apu menee lyhentämättömänä Gambian lasten hyväksi ja kerhotoimintaan.
Tiedustelut: Tampereen NNKY, p. (03) 254 4041,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
MMK. Maailma, Me Kaikki ry,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Lisätietoa: www.maailmamekaikki.fi
|