| JOPA-yhteisö | | Tulosta | |
|
JOPA (Jalat Oman Pöydän Alle) tarjoaa yhteisöllistä tuettua asumista nuorille naisille.
Ajankohtaista:
JOPA-yhteisön toiminta päättyi heinäkuun lopussa
JOPA-yhteisö on tarjonnut yhteisöllistä tuettua asumista tytöille vuodesta 2005 lähtien. Asuntolapaikkoja oli aluksi viisi, myöhemmin kuusi. JOPA-yhteisössä on työskentellyt kokopäiväisesti kaksi sosiaalialan ammattilaista.
Ensimmäiset neljä vuotta JOPA toimi Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella. Vuoden 2009 alusta JOPAn rahoitus on perustunut Tampereen kaupungin maksusitoumuksiin. Yhteistyökumppanit ja Tampereen kaupunki ovat tunnustaneet JOPAn ainutlaatuisen palvelun, mutta siitä huolimatta JOPAn asukaspaikat ovat lähes koko toiminnan ajan olleet vajaita. Viime vuoden ja kuluvan vuoden aikana palvelun kysyntä on hiljennyt entisestään.
Tämän vuoksi Tampereen NNKY:n hallitus päätti toukokuussa 2010 lakkauttaa JOPA-yhteisön toiminnan 31.7.2010 mennessä. Päätös tehtiin vaiheessa, jossa kaikkien senhetkisten asukkaiden tukitoimet voitiin toteuttaa sovitusti tukikauden loppuun, eikä yhtään asiakassuhdetta jouduttu lopettamaan ennenaikaisesti. Perusteluina tälle kipeälle ratkaisulle olivat palvelun alhainen kysyntä ja Tampereen NNKY:n kokonaistaloustilanne.
Tampereen NNKY:n hallituksen puheenjohtaja Leena Rauhala ja toimitusjohtaja Piia Nurmela vastaavat mielellään JOPA-yhteisön sulkemista koskeviin kysymyksiin. Yhteystiedot löytyvät täältä.
Yhteisön siivin itsenäiseen elämään
Tuettu asuminen on suunnattu 17–24-vuotiaille nuorille naisille, joilla on tuen tarve itsenäisen elämän aloittamisessa. Asuminen JOPAssa on tavoitteellista. Asukkaan tulee kyetä päivätoimintaan, esimerkiksi opiskeluun, työharjoitteluun tai muuhun vastaavaan.
JOPA-yhteisö sopii:
JOPAsta saat tukea mm:
|






